Edellisen kerran erotessani Villen kanssa, päätin etten pitkään aikaan edes haikaile suhteita, keskityn vain itseeni ja tulevaan lapseeni.
Charlotan synnyttyä olin onnesta täynnä, mikään tai kukaan ei pilaisi meidän onneamme, koska tämä rakkaus ja side toisiamme kohtaan on suurta, niin kuin muidenkin vanhempien suuri rakkaus lastansa kohtaan.
Tiesin, ettei Charlotan Biologinen isä tulisi lapsen synnyttyä ottamaan meihin mitään yhteyttä. Hänen menetyksensä
Hän on vain isä papereissa, mutta menetettyä aikaa ei saa takaisin. Joka on todella sääli, koska Charlotta varmasti haluaa, jokin päivä tietää kuka hänen isänsä on '' Miksi äiti isä ei ole minun elämässäni'' ovat sanat, joita en haluaisi kuulla, tuon pienen tytön suusta.
Mitä tuohon voisi vastata? Minun äitinä pitäisi tuolloin osata vastata tuohon jotakin järkevää.. Onneksi aikaa on vielä miettiä asioita ennen, kuin neiti ymmärtää edes kysyä tuollaista, mutta toivon, että ennen sitä ikää, kun aletaan kyselemään kaikkea maan ja taivaan väliltä, ottaa Charlotan isä itseään niskasta kiinni ja ottaa askeleensa tytärtään kohtaan.
Charlotan Biologisen isän pitää hieman kasvaa ja ymmärtää se, että hänellä on lapsi, joka tarvitsee myös biologista isäänsä.
Kerran sen ainoan kerran, kun tapasin Charlotan isän Charlotan ollessa kuukauden vanha tarjosin hänelle mahdollisuutta olla meidän elämässämme, koska lapsella on kuitenkin oikeus tuntea isänsä.
Mutta turhalla yrityksellä.
En halua pakottaa häntä olemaan kanssamme, näin kauniisti sanottuna pysyköön sitten poissa ja miettiköön hetken asioita, mikä menikään vikaan.
Yh äitinä oleminen alkuun tuntui hyvältä ,mutta jokseenkin uuvuttavalta ,koska se on sama rumba joka ikinen päivä. Onnekseni Charlotta oli helppo vauva, jolloin sain myös aikaa itsekseni ja jaettua sitä ystävieni kanssa. Äitini kertoi minulle ennen Charlotan syntymää, että Yh äidin elämä on jokseenkin yksinäistä, koska elämä pyörii lapsen ympärillä, kaikki lapsen tarpeet on huomioitava ja lakattava haaveksimasta mennyttä elämää, ja otettava täysi vastuu itsestä ja toisesta.
Aloin Charlotan ollessa kolmen kuinen haaveilemaan parisuhteesta. Niitä ihania yhteisiä hetkiä, jolloin voi nauttia niinä pieninä hetkinä toisistaan Voi kertoa huoletta huolensa toiselle, käpertyä iltaisin johonkin.. Aloin kaipaamaan tuota kaikkea mitä parisuhde tuo tullessaan.
En alkanut etsimällä etsimään vain ja ainoastaan odottamaan, että joku kiva mies tupsahtaisi nenän eteeni niin kuin oikeastaan kävikin..
Löysin ihanan miehen, joka otti myös minut ja lapseni avosylin vastaan, mutta tämä suhde kariutui hyvin nopeasti vain ja ainoastaan, koska en itse osannut itsestäni tarpeeksi antaa,
Ymmärrän toisen turhautumisen jos en itse panosta täysin suhteeseen, koska matkassa oli erittäin monta muuttujaa kuten Ville...
Ennen kesää Ville otti minuun yhteyttä pyytäen anteeksi kaikkea, mitä hän oli minua kohtaan ikinä tehnytkään ja oli valmis puhumaan minulle avoimesti kasvotusten, miksi niin kävikään mitä tapahtui kun erosimme ensimmäisen kerran.
Oli erittäin vaikeaa suhtautua tähän mitenkään, koska olin Villen lytännyt erittäin syvälle maan rakoon ja en hänestä halunnut mitään edes kuullakkaan..
Mun mielenkiintoni oikeastaan heräsi kaiken suhteen, koska paljon olin kuullut muiden ihmisten suista, mutta itse Villeltä tahdoin kuulla totuuden ilman kiertelyä ja kaartelua.
Tapasimme moneen otteeseen kesän aikana vain ystävinä.
Tuolloin näin Villessä suuren muutoksen ihmisenä,jota en koskaan kuvitellut näkeväni.
Hän oli ottanut elämänsä isoimman askeleen, joka muutti hänen elämänsä.
Olin tästä positiivisesti yllättynyt, koska en nähnyt hänessä ennen muuta kuin rentun jätkän, joka keksi omat huvinsa jolla ei ole vastuuta mistään.
Myöhemmin Villen kerrottua, ettei hänen tunteensa ole kadonneet minua kohtaan minnekkään, vaan ne kaikki oli tukahdutettu pakosta, en voinut kuunnella enempää ja käskin hänen tukahduttaa ne tunteensa uudelleen ja yhä uudelleen, koska kerroin ettei meistä ikinä tulisi enään paria.
Toisin kävi...
Lämpenin ajatukselle, että jos yrittäisimmekin vielä kerran, sen ainoan kerran.
Ville oli tehnyt kaiken kanssani selväksi, ettei hän enään olisi se ''sama vanha ville''.. Moni on huomannut tuttava piiristä tämän muutoksen ja eivät voi uskoa sitä, minkä työn hän on tehnyt itsensä kanssa ja kuinka isolla panostuksella hän on meidän kanssamme ja kuinka paljon meille antaa.
Ollaan tehty kova työ tän suhteen eteen ja kaikkemme myös annamme myös niiden huonojen päivien aikana. Eihän suhteet olisi mitään ilman vastoinkäymisiä, myös niitä tässä parisuhteessa on.
Näin kohta kahdeksan kuukauden yhdessä olon aikana olemme huomanneet aivan uusia piirteitä toisissamme. Pystymme avoimesti keskustelemaan asioista, johon en ole ennen kyennyt, mihin ei myöskään Ville. Mutta kun luotamme toisiimme niin pystymme myös keksutelemaan kaikesta avoimesti, ilman kiertelyä,kaartelua ja tuomitsemista.
Tässä sitä ollaan hyvien ja huonojen puolien kanssa. Olemme onnellisia molemmat tähän päätökseen ja toivottavasti jatkossakin. Jokainen saa yleensä toisen mahdollisuuden, riippuen tietenkin asiasta.
