Charlotta muistuttaa vielä paljon minua , isältään hän on perinyt silmän alueen ,mutta kun alkaa kasvaa niin alkaa näkymään kuinka paljon neiti perii vanhemmista. Mutta lapsihan näyttää vain itseltään.
Meillä neiti on jo 7 kuukautta. Liian äkkiä aika on mennyt ! Kohta han se on jo vuoden vanha!:( ei mikään pikku vauva enään. Mutta aina ja ikuisesti äidin oma vauva :D
Meillä oli tänään aamusta neuvola,jossa neitiä kehuttiin taitojen puolesta. Hieman käyrällä menty alaspäin mutta se on kuulema aivan normaali näissä vaiheissa.
Paino.8120
Pituus. 69.1
No mitä neiti sitten kotona puuhailee ?
- Charlotta hokee erinomaisesti sanaa äiti. Kova tyttö puhumaan
- Viihtyy jo paremmin omissa oloissaan ,ei tarvitse äidin tai Isin olla koko ajan läsnä.
- Vaatii paljon! Kun sitten neiti tahtookin huomiota hän myös vaatii sitä. Silloin ei hetkeksikään saa jättää yksin. Silloin sylitetään neitiä tai leikitään yhdessä.
- Meillä nukutaan hyvin yöt. Kerran aamulla 4-5 aikaan herää viereen syömään,jonka jälkeen jatketaan unia 3h lisää.
- Neiti on oppinut seisomaan tukia vasten ,joka on iso asia,koska koko ajan pitää olla vahtimassa kun neiti nousee ylös,ettei kopsauta lattiaan vasten päätään.
- Meillä aletaan jo konttaamaan ,peruuttaen joka hieman huvituttaa. Mutta kohta etiepäin.
- Kaksi hammasta alhaalla ja kaksi hammasta ylhäällä. Pikku neiti "nökö"
- Charlotta pääsee istumaan itse.
- Vesileikit ovat hauskoja ! Loiskittaa oikein kovaa koko sydämmen pohjalta.
- Nukkumaan meno ajat ovat venyneet 22-23 välille. Nukkumaan ei mennäkkään enään niin helposti,pieni taistelu pitää käydä ennen kuin luovuttaa.
- Tuttipullosta juo jo itse hienosti. Vielä jos saisimme jeren kanssa nukutettua charlotan illalla tuttipullon avulla,koska imettäminen ei ole enään mieluisaa puuhaa neljän hampaan takia.
Kuukauden aikana on tapahtunut paljon ! Mutta hyvä hän se on etti lapsi kehittyy ja oppii koko ajan uutta
Suloinen Charlotta!:) <3
VastaaPoistaWautsi, charlotta osaa jo seistä tukea vasten,!
VastaaPoistaVau! Olet siis antanut charlotan tavata oikeaa isäänsä! Loistavaa että tyttö saa nähdä biologista isäänsä,anteeksi henkikökohtainen kysymys mutta onhan teillä yhteishuoltajuus?
VastaaPoistaCharlotta ei ole tavannut oikeaa isäänsä. Biologinen isä ei tahdo olla lapsensa kanssa tekemisissä , niin miksi tyrkyttää.
PoistaIsällä olen tarkoittanut Jereä, koska Jere tahtoo olla Charlotan isä hahmo.
Tapaako charlotta isän puolen sukulaisiaan lainkaan vai eikö heitäkään kiinnosta
VastaaPoistaYksi on isän puolelta ,joka pitää yhteyttä.
Poista