Konfirmaatio tilaisuuden jälkeen siirryimme vanhempieni kotiin kahvittelemaan kera sukulaisten. Hyvää ruokaa, kakkua ja seuraa. Ennen kaikkea kahvittelua ja ruokailua, suvun vanhin pitit Emilialle puheen tulevasta ja konfirmaatioon liittyen kaiken näköistä. Vaarini osaa höpöttämisen taidon ja sanat jotka hän puheeseensa oli valinnut niin piti oikeen jälkeen päin googlettaa mitä mikäkin sana tarkoittaa, heh.
Pakko oli myös käydä kurkkaamassa äitini pt tiloja, jotka hän on saanu loppuun asti tehtyä. Ihanat peilit, ympäröivät sali tilaa, joista näkee liikeradan kulun. Uusia mukavia laitteita ! Huhhu kun pääsen sinne taas rääkkäämään itseäni. Pyysin äitiäni tekemään minulle tiukemman ruokavalion ja uuden ohjelman joita voin kotona tehdä ja lainailla tarpeen mukaan häneltä painoja. Saas nähdä minkälaista ruokavalio muutosta hän on minulle tekemässä. Olen kyllä hieman lipsunut edellisestä, mutta pakko se on taas aloittaa, että pääsee hyvään kroppakokoon.
Eli kaikin puolin onnistuneet juhlat ja minä olen kyllä niistä kekkereistä aivan poikki. Joten jos sitä vielä jaksaisi pysyä hereillä, että näkee revengen 3 tuotantokauden ensimmäisen jakson. Tuota on kyllä niin odotettu :p
Ihania kuvia
VastaaPoista